Miksi maksat pikaruoasta huippuravintolan hinnan?
Parturi, sen historia ja nykytila
Seuraava on yhden ihmisen näkemys asiaan ja pyydän etukäteen anteeksi, jos ja kun pahoitan mielesi kuluttajana tai ammattilaisena.
En väitä tietäväni kaikkea historiasta tai nykyajasta ja olen suurimmilta osin förannut tietoni ja kuunnellut itseäni viisaampia.
Mistään ihan uusimmasta ammatista ei ole kyse, koska arkeologien vanhimmat löydökset partateristä sijoittuvat pronssikaudelle 3500 ekr. Näiltä aikakausilta on löydetty mm. teroitettuna piikiviä ja osterin kuoria, joten voidaan varmaan sopia, että ammattia on harjoitettu niin pitkään, kuin ihmisiä on ollut olemassa ja työkalujen käyttö on kuulunut yhteiskuntaan.
Entisaikojen heimoissa parturit vertautuivat klaanin johtajiin shamaanien joukossa.
Sen ajan ihmisten taikauskon mukaan pahuus pääsi ihmiseen sisään hiusten kautta ja näin ollen niiden leikkaaminen annettiin vain kaikista kunnioitetuimmille heimon jäsenille.
Muinaisessa Egyptissä parturin ammatti oli yhteiskunnassa kunnioitettu ja parturien palveluja käyttivät mm eliitti, papisto ja faaraot ja myöskin kreikkalaiset egyptiläisten jälkeen yhteiskuntana tunnustivat parturin ammatin tärkeyden.
Parrasta muotoutui maskuliinisuuden ja voiman symboli, joka voidaan todeta Kreikan mytologiasta, kuten esim Zeus, Poseidon, Hercules ym.
Antiikin Ateenassa parta symboloi viisautta ja parroilla miteltiin osana yhteiskuntaluokkien erottelua, joten parturin ammatti heijastuu sielläkin arvostuksellaan, koska parran ylläpito vaati ammattitaitoa.
Ateenan partureista muodostui tärkeä yhteiskunnallinen kokoontumispaikka filosofeille, sotureille ja runoilijoille, jotka vaihtoivat ajatuksiaan ja yleisiä mielenkiinnon asioita parturissa.
Parranajon Roomassa arvellaan pintautuneen vajaa 300 ekr, jolloin Rooman parturit nousivat yhteiskunnan korkeimpiin luokkiin. Roomalaisten ”vapaiden” miesten piti pitää kasvot puhtaana karvoituksesta ja segregaation symbolina orjille pidettiin parrat.
Parranajo ei ollut pelkästään ainoa heidän tarjoama palvelu, vaan myös hieronta, manikyyri ja hiustenhoito.
Raamatussa on useita suoria ja/tai epäsuoria viittauksia partureihin, kuten esimerkiksi Mooseksen määräys leprasta paranevien henkilöiden parranajolle osana lääkinnällistä hoitoa.
Kristinuskon ensimmäinen tuhatvuotinen ajanjakso tunnetaan kouluttamattomien ja lukukyvyttömien aikakautena.
Edes monet korkea-arvoiset eivät osanneet lukea ja tätä aikaa kuvataankin historiassa usein ”pimeäksi ajanjaksoksi”.
Ammattitaitoisia lääkäreitä ja kirurgeja ei vielä ollut, joten sen ajan oppineimmat papit ja munkit hoitivat tätä ammatinhaaraa.
Leikkausten ja jäsenten korjausten ohella yksi suosituimpia ja uskomuksiltaan vahvimpia toimenpiteitä oli verenluovutus/suoneniskentä.
Pappien ja munkkien lähimpinä ihmisinä yhteiskuntaluokassa olivat parturit, jotka osasivat terävien työkalujen käytön.
He avustivat toimenpiteissä, kunnes paavi määräsi, ettei kirkon mies saisi osallistua verenluovutukseen.
Partureiden rooli johti lopulta ”parturi-kirurgien” ammattikunnan syntymiseen.
Parturien ammattikunnan eriytyminen
Parturi-kirurgien aikakautena (n. 1000-1700) partureista muodostui läpi Euroopan yhteiskunnan tärkeimpiä ja kunnioitetuimpia jäseniä.
Partureiden ammattitaitoon kuuluivat mm. pienet kirurgiset palvelut, hierojan palvelut, jäsenen korjaukset, veren luovutus ja hammaskirurgian osaaminen.
Vielä tänäkin päivänä on joillakin lääkäreillä tapana toivottaa parturille mukavat päivät kirurgin tavatessaan
Ymmärrettävästi näiden kaikkien alojen yhtäaikainen osaaminen ei ollut yhteiskunnan ja tieteen kehityksen vauhdissa lopulta mahdollista ja paine alojen eriytymiselle kyti yhteiskunnan sisällä.
1200-luvulle tiettävästi sijoittuu ensimmäinen virallinen näiden alojen opinahjo keskittymä ”Brotherhood of St. Cosmos ja St. Domain, joissa mainittujen vuosisatojen taitavimmat kirurgit ja parturit opiskelivat.
On arvailtu, että näihin keskiajan ajanjaksojen tapahtumiin vedoten alkoi parturi-kirurgien kiltojen eriytyminen.
Aina 1700-luvun puolivälin tienoille nämä ammattiryhmät toimivat kuitenkin yhdessä toisiltaan peilaten ja oppien.
Parturi-kirurgien yhteistyö tuli päätökseensä 1700-luvun loppuun mennessä ja molemmat muodostivat nykyisin tunnetut ammattijärjestönsä.
Parturipylväs ja sen synty
Parturipylvään esiaste sijoittuu juurikin tähän parturi-kirurgien aikakauteen, jolloin operaatiossa käytettyjä sideharsoja kuivattiin ulkopuolella naruilla. Osa valkoisina ja osa veren maalaamina.
Punainen ja valkoinen väri spiraalin muodossa pylväässä indikoi myöhemmin parturi-kirurgien vastaanottoa.
Parturipylvääseen liitettiin myöhemmin sininen väri, joka joidenkin uskomusten mukaan kuvastaa puhtautta valkoisen ja punaisen rinnalla tai verisuonia.
Oma arvaukseni voisi olla enemmän taipuvainen siihen kumpi sen ensimmäisenä onnistui brändäämään valtiolippunsa värillä ”Union Jack” vai ”the land of plenty”.
Parturien musta aikakausi sijoittuu 1700-1800 luvuille
Synkimmät vuodet sijoittuvat kiltojen eriytymisen jälkeiseen aikaan, jolloin arvostus ammattia kohtaan väheni kiihtyvästi.
Selviytyminen sairauksista jäi nyt ansaitusti kirurgien vastuulle ja ulkonäön painoarvo koki historiansa voimakkaimman inflaation.
Tilannetta ja parturien arvostusta ei varsinaiseti nostattanut peruukkien suosion nousu noina vuosisatoina, vaikkakin peruukinteko paransi huomattavasti partureiden ansaintalogiikkaa, mutta se jätti pitkän hännän leikkaustekniikoiden kehittymiselle.
1800-luvun loppua kohden alkoi parturien ammatti-identiteetin vahvistuminen, jossa yksi tärkeimmistä tekijöistä oli ensimmäinen virallinen parturikoulun perustaminen Chicagossa.
Partureiden vahva ammatillinen nousu alkoi 1900-luvun alussa
Virallinen koulutus lisäsi kysyntää välittömästi alaa kohtaan ja nykyisen parturin historiaa ryhdyttiin voimallisesti kirjoittamaan uudelleen em. vuosisadan alussa.
Alkuun koulutus keskittyi sen ajan ja perimätiedon jakamiseen hiusten leikkaamisen ja parranajon tekniikoiden osalta, mutta kehittyi nopeasti tieteellisempään lähestymiseen.
Nopeasti kehittyvät trendit ja muodin muutokset pitivät parturit paineen alla, johon ammattikunta vastasi hienosti kehittämällä taitojaan vastaamaan kysyntään.
Yksi tunnetuimmista ”trendin luojista” tanssija Irene Castle esitteli vuonna 1915 käsitteen Bob Cut, johon parturit vastasivat nopeasti ympäri maailman kehittämällä tekniikan sen ympärille ja tätä kampausta kuvaillaan vielä 100 vuotta myöhemminkin ansaitusti yhdeksi suurista klassikoista.
Ammattimainen kehitys jo pelkästään tekniikoiden osalta, mutta enenemissä määrin hygienia ja steriilit työvälineet ja niiden hallitseminen lisäsivät vetovoimaa ammattitaitoista parturia kohtaan.
Myöskin molempien maailmansotien aikana ovat parturit olleet tärkeässä roolissa rintamalla, jotta hiukset ja parta on saatu pidettyä siisteinä, jolloin sotilaat olivat pienemmässä riskissä esim täille tai loisille ja myöskin kaasunaamarit saatiin tiiviimmin kasvoille.
Toisen maailmansodan aikaan pintautuivat miesten muodin vielä tänäkin päivänä tärkeimmät tyylit flat top, jarhead, crew cut ja princeton.
Parturoinnin nykytila
Partureiden liitto Suomessa on yhtä vanha kuin maamme itsenäisyys.
Koulutuksen alalle voi saada useasta eri oppilaitoksesta julkiselta tai yksityiseltä puolelta.
En uskalla sanoa tietäväni kaikkea suomen historiasta parturien osalta, mutta voin kertoa oman havaintoni sen kehityksen osalta ja mitä alalle kuuluu nyt.
Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa haluan antaa yhden kunniamaininnan Akselivaltojen nimeltämainitsemattomalle johtajalle, joka ei ehkä ollut kaikista ihmisrakkain, mutta ymmärsi taiteen ja muodin päälle.
Hänen johtama armeija ja sen päällystö puettiin designer vaatteisiin ja hiusmuoti oli varmasti myös päältäkatsottua ja jätti jälkensä hiusmuodin osalta myös nykypäivän klassiseen hiusmuotiin.
Sotien jälkeinen 50-luku oli jo reilusti liberaalimpaa ja mahdollisti omalta osaltaan hiusten asteittaista kasvattamista.
Tähän kysyntään parturit vastasivat hienosti laajentamalla tietotaitoaan myös pidempiin hiusmalleihin.
60-70-luku ja hippiliike sinetöivät viimeistään sen, että parturit olivat uuden aikakauden edessä ja adaptoituminen pidemmän hiuksen työstämiseen oli nyt elinehto.
Viimeistään nyt integroituminen kampaamopuolelle ja myös naisten hiusten maailmaan oli rajapintana muuttunut enemmän veteen piirretyksi.
80-luku on tästä seurauksena veret seisauttava esimerkki ja en halua muistella sitä sen enempää, kuin ainoastaan ymmärtääkseni, että historia toistaa itseään ja joudun syömään sanani vielä toivottavasti ei ihan lähitulevaisuudessa.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että parturimme menettivät lopullisesti ammatti-identiteettinsä ja ylpeytensä omana ammattikuntanaan näiden vuosikymmenten aikana.
Viimeinen silaus tälle koettiin 90-luvun androgyynisyyden kulta-aikana.
Tässä kohtaa miestä asiakkaana katsottiin ”pakollisena pahana”, joka hoidettiin naisasiakkaiden välissä tai automarketin liukuhihnalla odotellen vaimoa ostoksilta.
Toki elokuvat ja internetin yleistyminen sai miehen kuluttajana nopeasti ymmärtämään omat tarpeensa, vaikkakin päivittäinen valveuttaminen jatkuu vielä 2020 luvulla.
Miksi tähän päädyttiin johtuu uskoakseni suurimmilta osin rahasta.
Hiusten värjääminen, permanentit ja muoti olivat pitkälti enemmän naisia puhutteleva asia ja se muokkasi alan ansaintalogiikkaa nopeasti kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Se mitä mielestäni ei vielä tässä kohtaa ymmärretty oli, että parturi-kampaajina menetettiin paljon hiljaista tietotaitoa, koska luotiin tuoton perässä tarjontaa kysynnälle ja sen kauaskantoiset vaikutukset olisi pitänyt poliittisesti nähdä jo varmasti 70-luvun puolella.
Hiusten leikkaaminen sinänsä ei ole kovinkaan vaikeata.
Täytyy pitää ainoastaan mielessä pari fysiikan lakia: painovoima, ja se fakta, että lyhyt hius työntää edellään pidempää hiusta.
Nämä ymmärrettyään ei tarvitse kuin omata keskivertoisen hyvä avaruuden hahmotuskyky.
Jokaisen persoonalliset hiusten kasvusuunnat ja hiuksen tekstuurin ja tiheyden vaikutus haluttuun lopputulokseen löytyy varmasti jokaiselle ajan kanssa.
Eli toisin sanoen työn alusta ”pää” on suhteellisen pyöreä ja, kun siitä nostaa osion kamman avulla johonkin suuntaan ja leikkaa sen päättämässään kulmassa täytyy ymmärtää ennen leikkauspäätöstä miten painovoima tuo osion alas suhteessa pään muotoon ja valittuun kulmaan.
Sitten tietysti lyhyissä ”fade” malleissa täytyy hieman ymmärtää ihmisen anatomiasta eli missä sijaitsee pään ja kallon lihakset, jotka saattavat vaikuttaa varjostuksien sijaintiin suhteessa haluttuun lopputulokseen.
Tämän jälkeen mielestäni parturin tärkein ominaisuus onnistuakseen urallaan on sinnikkyys/itsepäisyys ja sen ymmärtäminen/hyväksyminen, että edellä mainittu prosessi toistuu joka päivä ja jokaisen asiakkaan kohdalla ei millin tarkkuudella, vaan jokaisen millin sisällä.
Olen itse tällä hetkellä toistanut tuon prosessin n. 35 000 kertaa ja pyrin löytämään kehittymisen mahdollisuuksia jokaisesta päivästä.
Mikä siinä sitten on niin vaikeata, jos se kerran on niin helppoa?
Tähän vastatakseni joudun ottamaan aasinsillan muutaman vuosikymmenen taaksepäin esittääkseni parhaimman arvaukseni kysymykseen.
Samaan aikaan, kun naiset valtasivat markkinaa ja parturi-kampaajat vastasivat kysyntään kävi mielestäni parturien pahin ammattitaidollinen syväkyykky.
Ja se on aivan loogista, jos kerran miehiä pidettiin pakollisena pahana naisasiakkaiden välissä, niin tekniikat sen ympärille rakentuivat ennemmin nopeuden, kuin laadun ympärille.
Mittatallat, nuo muoviset rotanloukut, jotka asennetaan hiustenleikkauskoneen terälle ja näin saavutetaan haluttu leikkausmitta (3, 6, 9, 12 mm).
Nämä tallat yksinkertaisuudessaan ovat mielestäni suurin syy, miksi parturit alkoivat tuskallisen hitaasti sahaamaan omaan nilkkaansa.
Kun alunperin lähtöperiaate oli se, että ”saksi-kampa” tekniikalla toisessa kädessä kampa määritti halutun ja räätälöidyn mitan ja sakset tekivät työtä käskettyä, niin nykyisin väittäisin, että suurin osa itseään parturiksi kutsuvista ammattilaisista eivät ymmärrä tätä perusteellista ruohonjuuritason eroa.
Mitä eroa on siis työskennelläänkö vapaalla kädellä vai ennalta määritellyillä mitoilla?
Ajattele vaikka, jos suutarisi ei pystyisi valmistamaan sinulle kenkiä jalkasi koon mukaan tai räätälisi tekisi sinulle ennalta määrätyllä vyötärön mitalla housut?
Eli selventääkseni vielä…
Sillä ei ole mitään merkitystä onko kädessä sakset, veitsi vai kone, joka leikkaa hiuksen, mutta tekijän itse kuuluu määritellä leikattavan hiuksen lopullinen mitta portaattomasti jokaisen millimetrin sisällä.
Ennaltamäärätyllä mittatallalla saa aikaiseksi ainoastaan vain sen mittaisen kopion asiakkaan päänmuodosta, kun ammatin tarkoituksena on olemassa olevalla materialla rakentaa halutun kaltainen lopputulos suhteessa pään muotoon tai sen muodon puuttumiseen.
Olin itsekin tietämättäni hyppäämässä tähän ”band wagoniin” ollessani parturi-kampaamokoulussa.
Muistan ensimmäisen koulutyöni kohdalla, kuinka olin oppien mukaisesti asentanut tallan koneeseen ja olin menossa haparoivin handuin kuorimaan asiakasta, kun oppi-isäni yllättäen pysäytti minut.
Hän otti koneen kädestäni, irrotti tallan ja sanoi ”sinun kanssa me tehdään Teemu hieman erilailla”. Hämmennykseltäni onnistuin kysymään, että mitähän helvettiä mun nyt kuuluu tehdä? Johon hän vastasi, että etköhän sä sen pikaisesti keksi, tai ainakin suosittelen niin.
Se ensimmäinen ei varmasti ole urani parhaita töitä, mutta toisaalta kenen ensimmäinen olisi?
Kokemuksesta olen ikuisesti kiitollinen oppi-isälleni.
Muistelin häntä uudestaan lämmöllä kirjoittaessani tätä, mutta myös muutama vuosi sitten, kun olin päättänyt mennä erään saarivaltion ”vuoden parturiksi” palkitun henkilön pitämään koulutukseen ainoastaan todetakseni, että koko koulutuksen sisältö perustui näiden mittatallojen kanssa leikkimiseen.
Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin
Vaikkakin mielipiteeni on varmasti selkeä ja siitä syystä pyysin etukäteen anteeksi, niin näen tässä myös alan kannalta valoisamman puolen.
Ala itsessään elää uutta nousua ja alalle nousee uusia yrityksiä tiheään.
Koulutus ja ennenkaikkea vallitseva ”easy access” vetoinen lähestyminen edellämainituilla opeilla tuo alalle uusia tekijöitä ja on hienoa seurata, että sieltä väleistä kuoriutuu myös ihan oikeita ammattilaisia.
Suhteuttaakseni vielä hieman tuon koulutuksen leikkausteknillistä puolta väittäisin, että samaan lopputulokseen pääsee ei ehkä ihan 3-vuotias tyttäreni, mutta viikon intensiivisellä koulutuksella jokainen asiakkaani.
Tähän markkinarakoon on nerokkaasti tullut muutama öljypohjaisten tuotteiden vetämä ”old school” henkinen ilmiö.
Tämän muovisen ja toinen toistaan kopioivan konseptin tunnistat ”one cut fits most” henkisestä lähestymisestä, missä juurikin näillä mittatalloilla epämiellyttävästi jynssätään päänahkasi kiireessä melkein verille ja lopputuloksena viimeistellään taaksepäin tai jakaukselle edellämainituilla öljypohjaisilla vahoilla ”old School” kampauksesi.
Se mikä näissä öljypohjaisissa tuotteissa on kaikkein nerokkainta on se, että leikkausrakenne voi olla ikäänkuin sinnepäin toteutettu ja rasvalla jakaus muovataan haluttuun suuntaan.
Testasin kerran omaan tukkaani kyseistä prylkreemiä, ja kun yön aikana olivat minun ja vaimoni tyynyt vaihtaneet omistajaa oli aamulla vaimoni otsatukka sitä mieltä, että tuotteet pääsivät kierrätykseen.
Kuten kerroin, että vuosisadan alussa kysynnän kautta parturit alkoivat muovaamaan tietotaitoaan intohimoisesti myös pidemmän hiuksen malleille ja onnistuivat siinä hyvin, niin olemme nyt tilanteessa missä kokonainen palvelukonsepti rakennetaan yhden leikkauksen ympärille.
Se ei sinänsä ole kuluttajan häpeä olla tunnistamatta tätä huijausta, mutta toivottavasti kertomani vahvistaa ymmärrystäsi partureiden ammattiylpeyden puutteesta ja auttaa tunnistamaan ilmiön siihen törmätessäsi, koska palvelu ei parane ilman palautetta.
Tiedon puute ja helpposoutuisempi lähestyminen aiheeseen antaa minulle tekosyyn verrata alamme nykytilaa ravintola-alan kehitykseen 90-luvulla.
Silloin, ainakin Helsingissä oli kourallinen pinnan alla kyteviä rautaisia ammattilaisia, ketkä tekivät hyvää ruokaa käyttäen parhaita mahdollisia raaka-aineita ja omaa tietotaitoaan ja intohimoaan.
Samaan aikaan tosin nähtiin pizzan ja hampurilaisten muodossa pikaruokaketjujen nousu.
Pikaruoka taitaa olla vielä tänäkin päivänä kansallisruokamme, mutta kuluttajan valveutuneisuuden ja kysynnän kautta ravintoloita on nykyään joka lähtöön aina Michelin tähden paikkoihin ja he voivat uskoakseni niin hyvin, kuin se hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen alla on mahdollista.
Historia toistaa siis itseään siinä mielessä, että tämä sama kuluttajan paine ammattikunnan kehitykselle on nähty useamman kerran.
Ensin 1200 -luvulla, sitten 1900-luvulla ja nyt uudestaan 2000-luvulla ja väittäisin, että jokaisen kerran painoarvona on ollut kuluttajan varovainen toive parempaan palveluun.
Se miksi vertasin ravintola-alaa omaani on se, että haluan korostaa kuluttajaa ymmärtämään vaatimaan ammattitaitoa ja ammattilaista ymmärtämään, että tuskin yksikään McDonaldsin työntekijä ottaa itsestään ja juuri paistamastaan tuplajuustosta selfietä Instagramiin?